sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Paheellinen sunnuntaiherkku

Tänään jumitetaan kotona. Suuri herkuttelutarve iski, enkä viitsinyt tehdä mitään aikaavievää. Kaakomassa on loppu, joten sain kehittää pikareseptin. Tämä ei ole aivan raaka, mutta kuka täällä vinettäisi pikkuasioista!

Hedelmiä ja dippi

1 rkl kookosöljyä
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl hunajaa
1 rkl luomutahinia

Sekoita hyvin ja viipaloi mitä tahansa hedelmiä mukaviksi suupaloiksi. Dippaa ja tee seuraksi hyvää espressoa.

Toimii Gilmoren tyttöjen kanssa, eikä tee yhtään mieli donitseja ;)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Naminam ja uusi tukka

Pieni namihehkutuspäivitys: en olisi uskonut, että oikeasti tämä voi toimia. OLIN VÄÄRÄSSÄ! Kokeilin Viidakkomiehen inspiroimana makeannälissäni tätä ensimmäistä kertaa viime viikolla. Parasta karkkia juuri nyt: Cocovin kaakaomassapalanen dipattuna vuorihunajaan, johon on sekoitettu karpalojauhetta.

Kampaajani Minja, jota olen hehkutellut aiemminkin, valmistui ja päästin tytön mellastamaan loppunäytöstä varten hiusteni kimpussa. Pukeuduin myös lakanaan :D Tässä uusi tukka, jota rakastan ja ihan vaan vähän hullut näytösmeikit :)





Kiitos Minja ja hyvää viikonloppua kaikki!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Synttärit

Tein viime viikolla vietettyihin tytön 2-vuotisbileisiin synttäritarjoilut, joihin olin oikein tyytyväinen ja niin tuntuivat olevan vieraatkin.



Kaikki saivat koota oman salaattinsa omien mieltymystensä ja ruokarajoitteidensa mukaan. Itselleni uutta oli idätetty tattari. En tykkää tattarista kypsennettynä, mutta kokeilin huvikseni idättämistä ja sain uuden suosikin. Se itää niin nopeasti, että lyhytjänteisempikin saa valmista ruokaa eivätkä idut homehdu astiaan (krrrrhhmm).



Väkeä oli noin kolmekymmentä, enkä edes yrittänyt tehdä tarjoilua sellaiseksi, että jokaiselle olisi paljon kaikkea. Vihreää salaattia (lehtisalaattia, tammenlehvää ja romainea sekaisin) oli paljon ja kaikkea muuta jonkin verran. Kaikki söivät aika erilaista ruokaa, mikä on hauskaa. Jokainen luo oman todellisuutensa (yäääääk ;))

Mitään perinteistä naposteltavaa en tarjonnut. Pöydillä oli isot hedelmäkulhot, josta sai napsia illan mittaan, mitä mieli teki.

Jälkkäriksi tein perinteisen sokeritäytekakun ja jätskikakun. Kukaan ei ollut ottanut jälkkäreistä kuvaa, mikä harmittaa. Buu. Mutta onneksi voin kuvailla täydellisesti, mitä tein!

Täytekakkutaikina oli perinteinen: 6 munaa, saman verran sokeria ja vehnäjauhoja, riittävästi leivinjauhetta JA omana lisäyksenä täytteen makuja täydentämään pari teelusikallista kanelia. Täytin sokeripommin survotuilla karpaloilla ja sellaisella mönjällä, jossa oli kermavaahtoa, turkkilaista jogurttia ja kinuskia. Pinnalle kaulitsin marsipaania ja pursottelin kermavaahtoa. Koristelin komeuden kimaltavilla lisäainesokerikoristeilla, sluuuurps!

Oikeana jälkkärinä oli

Raakajätskikakkua raakasuklaakastikkeella


Ohjeella tulee kaksi kakkuvuoallista valmista kamaa

Mansikkamassa:
6 dl kookoskermaa
5 dl pakastemansikoita
4 banaania (tai ehkä 5)
1 dl liotettuja luomurusinoita
3 rkl hunajaa

Srrrrrrrhrrrrrr blenderissä. Tarkista maku. Jaa mansikkajätskimassa tasaisesti kakkuvuokiin.

Sitruunamassa:
2 dl kookoskermaa
1-2 banaania
2 rkl raastettua sitruunankuorta

Hrrrrsrrrr ja kaada mansikkamassan päälle.

Pakastimeen pariksi tunniksi. Koristele valmis kakku sitruunankuorella.

Suklaakastikeen reseptiä on vähän hankala laittaa tähän, koska en muista suhteita kunnolla, mutta eipä niillä ole mitään väliä. Laita fiiliksellä, maistellen vesihauteessa sekaisin:

kookosöljyä
raakakaakaojauhetta
hunajaa
sitruunamehua

Parasta tässä jälkkärisä on se, kun juoksevaa suklaakastiketta laittaa jätskin päälle, se jähmettyy siinä karkiksi. Namnamnammmmm <3 Tämä on taas varma herkku skeptikoillekin!



Sokerittomuus piti kohdallani läpi juhlien. Eikä edes tehnyt mieli!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Sokeriton loskakausi

Kurre on sokerilakossa marraskuun ja koska olen yllytyshullu ja hankaluuksia havitteleva yksilö, hyppäsin mukaan.

Sokerilakko kuulostaa ehdottomalta ja vaikealta ja vaikka miltä. Niinpä olen kehittänyt omat "säännöt", joista saan halun ja tarpeen mukaan luistaa, jos tuntuu siltä. Ilman reseptiä lakossa ollaan seuraavanlaisesti.

Lakon säännöt

1. En osta sokeria sisältäviä juttuja, kuten karkkia tms.
2. En lisää sokeria mihinkään, mitä teen itselleni.
3. Saan syödä vaikkapa sokeria sisältävää ruokaa, jos vaihtoehto on liian hankala. Siis koulussa voin syödä vaikken olisi varma, onko ruoassa lisättyä sokeria.
4. En ota kylässä sokerisia tarjottavia, jos se ei aiheuta hankaluuksia. Jos jossain on tarjolla kakkukahvit, otan minimaalisesti kakkua, jos koen, että tilanne vaatii sitä (kaikki varmaankin tunnistavat tällaisen tilanteen).
5. Jos muka oikeasti haluan syödä sokeria jossain muodossa, niin syön. Käyn vaikka ostamassa kilon valkaistua taloussokeria ja vedän lusikalla hyvällä omalla tunnolla, jos siltä tuntuu.

Ansapaikat

Aivan sataprosenttisen varmasti söisin ilman tätä päätöstä sokeria marraskuussa ainakin:

1. Tyttäreni kaksivuotissynttäreillä, jonne leivon kakkua.
2. Teatterin pikkujouluissa (Ounou, mitä vedän glögin sijasta?!? Kaipaan vinkkejä!)
3. Muissa pikkujoulutyyppisissä karkeloissa.
4. Siiderissä jonkun illanistujaisen/saunaillan yhteydessä.
5. Äidin tarjoamana suklaassa, jätskissä, pullassa tms.

Tämä lakko toimii itselläni ennen kaikkea herätyksenä näihin "pakollisiin" sisäisiin sokerointeihin, joiden välttäminen ei ole kiinni omasta mielihalujen hallinnasta vaan sosiaalisten tilanteiden luonteesta. Haasteena on löytää korvaavia makeuksia.

Korvataan paremmalla

Sokeria korvailen ainakin:

1. Hunajalla. Vielä on jäljellä pari desiä äidin Itävallantuliaisia eli typerryttävän herkullista vuorihunajaa. Sitten palaan mihin tahansa suomalaiseen hunajaan.
2. Lucumalla. Lucuman maku on aika helppo ja huomaamatonkin nameissa, smoothieissa jne.
3. Kuivahedelmillä. Sellaisenaan rakastan syödä luomulaatuisena aprikooseja, viikunoita ja taateleita. Taateleita ja aprikooseja käytän myös liotettuna makeuttamaan smoothieita, jätskejä ja nameja.
4. Luomurusinoilla liotellen samaan tapaan kuin aprikooseja ja taateleitakin.

Kuka on messissä? Luokaa omat säännöt tai lainatkaa multa :)


Sokerinen muisto toukokuulta <3