maanantai 11. huhtikuuta 2011

Paastoillen

Paasto on sujunut oikein hyvin. Tekee mieli syödä rakenteellisista syistä, mutta nälkä ei ole päässyt missään vaiheessa yllättämään. Aloitin paaston perjantaina niin, että aamulla söin omenaa ja päivällä lounaaksi pienen salaatin. Illalla kotona join glaubersuolavettä. Se on jännittävää, miten autuaasti sitä ihminen unohtaakaan elämänsä hirveimmät kokemukset. Aivan kaameaa lillua! Minulle riittää mainiosti koko systeemin tyhjentämiseen 10g annos. Joissain paasto-ohjeissa kehotetaan juomaan 30g veteen sekoitettuna, mutten uskaltaisi edes ajatella, mitä sellainen määrä tekisi systeemilleni.

Teen aamuin illoin suolihuuhtelun ja olen säästynyt kurjilta paasto-oireilta. Vähän enemmän saa olla päällä, kun painon tippuessa paleltaa. Paino on tipahtanut pari kiloa. Se näkyy naamassa, muttei juuri muualla. Ensi viikolla kaikki tuleekin sitten takaisin. Painotetaan vielä tässä kohtaa, ettei paasto ole sopiva keino painonpudotukseen. Lähes kaikki lähtevä paino on nestettä ja pitkään paastotessa alkaa lähteä lihasta.

Oman paastoni syyt liittyvät puhdistumiseen fyysisesti ja hengellisesti. Elämä on myllerrellyt tänä viikonloppuna muutenkin. Sopivaan ajankohtaan siis osui. On tullut todistettua, että liian lyhyillä unillakin paasto onnistuu.

Tänään olin ala-asteella toteamassa, kuinka upeita lapset ovat ja kuinka innoissaan draamaleikeistä. On se työnteko ilmaiseksi kivaa! Oli ravitseva päivä. En muista milloin viimeksi olisin saanut näin paljon hymyjä ja halauksia.

Eväistä sitten. Kodin ulkopuolella juon kaupan luomuhedelmämehuja ja lähinnä Biotan vihannesmehuja. Rakastan erityisen paljon tomaattimehua.

Kotona menen enimmäkseen omilla linkoiluilla. Välillä pakkaan lingottua mukaan, jos aikataulu sallii. Ehdoton suosikki on porkkanaomenamehu, johon tulee paljon porkkanoita ja vähän omenaa. Yleensä myös yksi tai kaksi vartta selleriä.

Toinen aivan ihana mehuvaihtoehto on *rummunpärinää*

Vihreä tuulahdus

1 luomukurkku
3 parsakaalin kukintoa
1 varsisellerin varsi
1 päärynä

Nyt taas lingon ääreen päivällistä huristelemaan :)

Paljon hymyjä ja halauksia kaikille. Ne pitävät ihmisen hengissä, vaikka lautasella tai mehulasissa olisi mitä!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kohti nestepaastoa

Tiukkaa on tehnyt loukkaantumispaastolla, mutta onpahan tullut opittua itsestä!

Helpompi osio, eli nestepaasto kolkuttelee nyt viimein ovella.

Aloitan täysin nesteillä ensi lauantaina. Aloitin laskeutumisen pehmoisesti jättämällä pois kofeiinin. Syön vielä ihan normaalisti tässä muutaman päivän, mutta otan huomattavasti vähemmän kaikkea kypsennettyä ja raskaampaa. Vähennän rasvoja, joita tavallisesti käytän reilusti ja panostan ruokailuissa lähinnä hedelmiin ja vihanneksiin. Sokeri on jätetty kokonaan pois. Siis valkaistu pahissokeri. Makeuttajia, kuten rusinoita ja hunajaa käytän joknkin verran laskeutumisviikollakin.

Jätän kaikki viljatuotteet (eli kohdallani lähinnä aamiais/iltapalaleivän ja satunnaiset pastat ja riisit) ja kypsennetyt jutut pois keskiviikkoon mennessä. Keho pääsee rauhassa hidastumaan ja laskeutumaan kohti nesteitä.

Perjantai-iltana nieleskelen aina yhtä houkuttelevat glauber-suolat ja kärvistelen hetken :P

Ja lauantaista eteenpäin en nauti mitään kiinteää. Aiemmin olen kärsinyt eniten pureskelun himosta. Kaikki ruoka on myös alkanut tuoksua huomattavan ihmeellisen herkulliselle! Toisaalta rakastan mehuja, joten kärsimys ei ole ylitsepääsemätön (en kai TAAS ryhtyisi tähän muuten!).

En ole vielä päättänyt paaston lopetuspäivää. Viisi päivää on varmaankin aika mukava pituus. Katsellaan olon ja motivaation mukaan.

Mehujen kanssa olen kallistumassa sellaiselle sopivan sallivalle jaolle, että noin puolet juomista saa tulla kaupasta ja toisesta puolesta huolehtii monitoimikoneen linko.

Suunnittelen nautiskelevani 1-2 litraa mehuja päivässä sekä päälle vettä ja yrttiteetä. Suositelkaahan hyviä kofeiinittomia teelaatuja!
Juon sekä hedelmä- että vihannesmehuja. Jos teen mehuni itse, tykkään yhdistellä molempia samaan mehuun, kun taas kaupasta ostan mielummin yhden asian mehuja.

Mehureseptiryntäys tuloillaan siis!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sugrrrrrrrrrrrr!

Livenä lastenhuoneesta:

"Äiti! Mä haluaaaaaaaaaan maitoaaaaa!"
"Yyyhyhyy, äiti ei kuuntele muaaaa!"
"Äitiiiiii, Katinka on lattiallaaaaaaaaa! Nyt Katinka meni pois täältäää-ää-ähä-hää-ää!"
"Yhyhyhyhyyyyy, äitii-ii-ii-äää-hä-hää! Mä haluun pois mun sängystääää!"
"Äitiiii, miksi sä et anna mulle nyt heti maitoaaaaaaaa? Voitko sä antaa mulle maitoa?!"
"Äiti mua ei väsytä! En mä haluu mennä nukkumaan!"

Jännää kamaa toi sokeri.