maanantai 28. maaliskuuta 2011

Vihreä wrappi ja tomaattipasta



Eilen olimme hieman väsähtäneitä, sillä kelloja siirrettiin. Jonkun teorian mukaan se saattaisi johtua myös siitä, että tulimme kotiin täältä siinä kuuden aikoihin.

Ikkunasta sisään puskeva kirkas kevätaurinko ja värikäs ruoka piristivät. Oli hauskaa päästä kokkailemaan vieraassa keittiössä ja ratsata vihdoin se luomulaatikko!

Jos sinulla(kin) on unisia ystäviä, suosittelen seuraavanlaista menyytä.

Vihreät wrapit (3 kpl) ja dijon-dippailut

3 kpl isoa sileää kiinankaalin lehteä wrapeiksi

10 vihreää oliivia
1,5 avokadoa
1 valkosipulinkynsi
2 rkl limen mehua
2 rkl oliiviöljyä
rouhaisu ruususuolaa
1 tl paprikajauhetta
iso kourallinen sinimailasen ituja

Blendaa kaikki paitsi idut tasaiseksi massaksi. Sekoita idut kastikkeeseen. Leikkaa kiinankaalin lehdet erikseen. Leikkaa varsiosat tikuiksi. Täytä lehdet mönjällä ja tarjoile tikut luomu-dijonin (aaaahhhhh, miten hyvää!) kanssa.





Tomaattipasta

3 porkkanaa
1/5 nauris

Suikaloi kuorimaveitsellä pastaksi ja lisää koukkoon 2 rkl oliiviöljyä sekä 0,5 tl jauhettua korianteria ja vähän ruususuolaa.

2 isoa tomaattia
reilusti tuoretta luomubasilikaa
7 cm pätkä purjoa
2 tl balsamicoa
hyvä loraus oliiviöljyä
2 tl limen mehua
vähän ruususuolaa
vähän enemmän mustapippuria
hyvin vähän chiliä

Blendaa varovasti niin, että rakenteessa on rouskuva fiilis.





Ripottele päälle pinjan siemeniä ja lisää tuoretta basilikaa.

Juomana nautiskeltiin kylmää kookosvettä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

What's up Antwerp? ...ja syömisiä.



Käytiin Antwerpenissä. Kuljimme junalla ja täällä Brysselissä on hurjan kivaa se, että juna-asemalta voi napata evääksi mehua tällaisesta kojusta. Hannelle lingottiin porkkanaa ja appelsiinia. Itselleni otin superberry-hommelin, jossa oli ihan kaikkea. Oli melkoisen taivaallista.









Mehustelu ei loppunut siihen, sillä Antwerpenin ostoskatujen keskeltä löytyi aivan tosi ihana ekokahvila Lombardia, jossa piti tietenkin ottaa luomuinen omenaporkkanasellerimehu.







Edellisenä iltana käytiin täällä Brysselissä vegebuffetissa. Juotiin lasilliset luomuroseviiniä (3 e!) ja keskityttiin enimmäkseen alkupalapöytään, joka oli vihreä ja ituinen :) Osa tarjoiluastioista oli tyhjillään, kun tulimme yhdeksän aikaan syömään, eikä niitä enää täytetty. Vatsat saimme kuitenkin erittäin täyteen. Dolma on suosittu paikka ja sinne kannattaakin varata pöytä etukäteen. Jälkiruoan kanssa sai valita teen aika vaikuttavasta valikoimasta.













Hei kattokaa uudet kengät ja uudet sukkikset ja uus raakasuklaapatukka. Suklaata ei tosin enää ole. Hups.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Bruxelles, ca va?

Saavuin eilen kevääseen ja painelin melkein saman tien kampaajalle. Nyt uusi väri erottuu ja olen vihdoin luomupää!

Tänään aloitin aamun hitaasti smoothiella sekä lautasellisella luomutomaattia, vuonankaalia, brietä ja oliiviöljyä sekä ruususuolaa ja mustapippuria.



Koska on perjantai, ystävieni alaovelle oli ilmestynyt laatikollinen luomuvihanneksia. Ihana konsepti! Laatikon sisältö on aina yllätys, joskin saa sanoa, mitä sinne ei ainakaan halua. Tässä huushollissa on otettu listalta pois perunat. Huominen raakapäivällinen koostuu näistä. Katsotaan, mitä keksitään!





Aurinko paistoi parvekkeelle niin lämpimästi, että otimme lasilliset luomuvalkkaria ja istuimme ottamaan väriä naamaan ja kurkkimaan läheisen tekojärven joutsenia. Ei hassummat näköalat!







Kaikkialla kukkii. Halailin vähän puuta sen kunniaksi.



Tehtiin iltapäivällä retki paikalliseen ekokauppa Shantiin. Hanne valtavasta basilikapuskasta. Törmäsin myös kaljavarkaaseen!










maanantai 21. maaliskuuta 2011

Värijädet


Tein pitkästä pitkästä aikaa jäätelöä. Ja kun kerran tein eikä tarvinnut edes itse tiskata, niin hurautin sekä violetin että vihreän version. Molemmista tuli aivan superherkullisia ja maut sopivat ihanasti yhteen.

Herukkaherkkujäätelö


1 pss mustaherukoita
2 banaania
1 kourallinen rusinoita
2 rkl kookosöljyä
1 kukkurainen rkl heraproteiinijauhetta
puolikkaan vaniljatangon siemenet
vettä niin että blendautuu

Surrurrurrurrrr blendaus, ja pakkaseen!


Icegreen


1 mango
0,5 verigreippiä
1 avokado
1 rkl ruokosokeria
tämä ei tarvitse vettä

Hursurrurrr blendaus ja pakkaseen!

Koristeluun granaattiomenan siemeniä.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Myrkytön värjäys

Ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien päätin värjätä hiukseni kotona. Hiuksissani oli kiitettävä juurikasvu ja lopuissa tumma kemikaaliväri. Nyt omaan kaksiväriset hiukset, mutta eipä tuo raja pahasti hiuksissa näy.

Valitsin Santen Chestnut Brown -värin, joka on hennapohjainen ja sisältää lisäksi kaikkia jännittäviä ainesosia, kuten lehtivihreää ja kahvia. Värjäys oli helppoa, vaikka tuntuikin aluksi kummalliselta. Värijauheeseen sekoitetaan kolme desiä kiehuvaa vettä ja sitten vaan levitetään järvenpohjalta tuoksuva mönjä päähän. Annoin värin vaikuttaa maksimiajan kaksi tuntia.

Kun väri on saatu päähän...



...vedetään kaiken päälle muovinen myssy, jonka sisässä se saa rauhassa vaikuttaa.

Lopputuloskuvaa en valitettavasti saanut tähän postaukseen mukaan, mutta onhan värjäyskuva paljon viihdyttävämpi :)
Nyt hiukseni ovat lämpoisen punaruskeat. Olen tosi tyytyvinen lopputulokseen ja luulenpa, etten enää palaa kemikaaliväreihin. ...ja säästöäkin tästä tulee, kun värjäilen kotona kampaajan sijaan.

Ensi viikolla kuvareportaasia keväisestä Brysselistä, jossa viime viikolla oli jo 18 astetta lämmintä!

Nopea välipalavinkki:

Puolita avokado, poista kivi. Laita kiven jättämään kuoppaan 0,5 tl dijon-sinappia, 1 tl sitruunan mehua ja rouhi päälle vähän ruususuolaa. Syö.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Iltalautanen ja oma suunta

Kun olen yksin, en yleensä loihdi kovin kummoisia reseptejä. Iltalautanen on omaa luksustani silloin, kun rakkaimmat ovat omilla teillään ja lapsi nukkuu tai on yökylässä ja minä yksin hallitsen tätä pientä asuntoa. Iltalautasesta voi tietenkin nauttia mihin aikaan päivästä tahansa ja myös seurassa, mutta ehdottomasti parhaimmillaan se on yksityisinä hetkinä; silloin kun itse valitsemani musiikki soi hiljaa taustalla ja minä istun sängyllä, nojaan seinään ja luen hyvää kirjaa tai kirjoitan omiani päiväkirjaan.

Eilen oli tällainen luksusilta. Tajusin sen aikana paljon tästä viikkokausia piinanneesta flunssastakin ja siksi ilta mahdollistui: lähetin ohjaajalle viestin, että olen liian huonossa kunnossa treeneihin. Ja oho: maailma ei kaatunut, vaikka myönsin asian!

Iltalautanen kootaan niistä asioista, mitä kotoa löytyy. Iltalautasen eteen ei missään tapauksessa ponnistella ja sen sisältö koostuu ainoastan sellaisista asioista, jotka tuottavat mielihyvää. Hyvin harvoin iltalautasen sisältöä syödään muuten kuin sormin. Ja hyvin harvoin se sisältää useampaa kuin viittä ruoka-ainetta.

Eilisellä lautasella oli ainoastaan kolmea eri ainesosaa, mutta ennen kuin "valmistin" tämän maagisen herkun, söin puolikkaan valtavan kokoisesta granaattiomenasta. Granaattiomena on karkkia. Se on parempaa kuin raakasuklaa ja mulperit ja cashew-pähkinät yhteensä. Tästä on turha kinastella, koska totuus on, että granaattomena on parasta herkutteluruokaa. Kun syön granaattiomenaa seurassa, yhdistän sen johonkin tai tarjoan sen niin, että kaivelen sisältä siemenet kulhoon. Kun syön granaattiomenaa yksin, leikkaan sen neljään osaan, laitan kulhoon ja taittelen aina uuden siemenkätkön esiin ja syön suoraan omenasta.

Granaattiomenan makeuden jälkeen tekee mieli suolaista. Eilen illalla, iltalautasella oli tästä syystä:

2 luomuporkkanaa tikkuina
2 tl dijon - sinappia
2 kunnon viipaletta kunnon parmesaania

Siitä sitten vaan vapaassa järjestyksessä dippaillaan porkkanoita sinappiin ja välillä haukataan parmesaania. Mikä voisi olla parempaa?

Kesätyö ilman reseptiä

Tästä tuleekin pitkä postaus, mukavaa, jos pysytte kuitenkin mukana!

Olen ratkaissut kesätyöongelmani, joka vaivasi minua siinä kuin muitakin opiskelijoita aina tähän aikaan vuodesta. Pohdin asiaa aivan väärästä suunnasta aiemmin. Ei ihme, että stressaannuin! Pohdin, kuinka välttämätöntä minun olisi löytää työpaikka. Mikä tahansa työpaikka, josta saisin jonkin verran palkkaa, jotta pärjäisimme kesän yli. Lisäksi halusin ehdottomasti mahdollisuuden myös lomailla tyttäreni (ja perheen ja ystävien) kanssa. Siitä vaan työnantajille ehtoja sanelemaan! Salaisesti toivoin myös, että tuleva kesätyöni voisi jotenkin olla lähellä omaa alaani (siis teatteria tai 'vanhaa' alaani, lapsia).

Olin siis todellinen unelmien työnhakija! ...kunnes vaihdoin upean ystäväni Sarin kanssa käymäni keskustelun jälkeen näkökulmani sellaiseksi, että todella voin itse vaikuttaa asiaan.

Näin, melko helposti kävi lopulta unelmien kesätyön hankkiminen, kun kirjaimellisesti loin sellaisen itse. Olen aina tiennt, että haluan olla oma työnantajani. Jotenkin se tuntuu luontevalta ja oikealta. Miksi odottaisin "oikeaa hetkeä", enkä aloittaisi nyt? Syntyi Kiikki-päiväleiri, jossa yhdistyy useita intohimojani. Tämä tietenkin johtaa siihen, että syntyi työ, jossa olen parhaimmillani ja jolla voin tarjota maailmalle eniten hyötyä ja hyvää.

Saan olla lasten kanssa, tehdä teatteria, laittaa ruokaa, ohjata ja tarjota elämyksiä. Kaikki tämä tarkoittaa huomattavan paljon suurempaa työmäärää kuin saman rahan eteen joutuisin tekemään muualla. Mutta tätä teen intohimosta ja rakkaudesta. Muissa tapauksissa tekisin intohimo- ja rakkausasioita työpäivän jälkeen.

Win-Win -siis!

Voitokkaita ja herkullisia hetkiä kaikille!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Enpäs loukkaannu

Huomenna alkaa suuri paasto. Koska olen edelleen sairaana, pitää nestepaaston aloitus siirtää myöhemmäksi. Kävin tänään hakemassa antibiootit, sillä poskiontelontulehdus vain uusiutuu. Kurjan lääkekuurin jälkeen onkin sopivaa siirtyä mehuille.

Paastoamiseni ei rajoitu hetkelliseen kiinteän ruoan lopettamiseen vaan huomisesta alkaen pääsiäiseen saakka haluan henkisesti kääntyä itsestäni ulospäin keskittymällä yhteen ongelmakohtaani. Olen aika herkkä loukkaantumaan ihmisten tekemisistä ja sanomisista. Lähes koskaan en ilmaise loukkaantumistani vaan muhittelen pahaa mieltä itselläni ja mietin, mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni sellaista.

Tietenkin loukkaantuminen on välillä ihan aiheellistakin. Ei kaikkea pidä ottaa vastaan. Paaston ajan pyrin kuitenkin pidättäyymään siitä samalla tavalla kuin toiset pidättäytyvät tietyistä ruoka-aineista tai itsekin myöhemmin kiinteästä ruoasta.

Loukkaantumispaasto toimii sillä tavalla, että aina, jos joku tekee tai sanoo jotain, mistä loukkaantusin, nappaan siitä ajatuksesta kiinni. Sitten analysoimaan!

a) En tosissani usko, että monikaan tahtoisi ehdoin tahdoin loukata minua. Yleensä kyseessä on väärinymmärrys minun kohdaltani ja ainoa, joka silloin loukkaantumisestani kärsii, olen minä itse. Eikö siis olisi kannattavampaa antaa olla ja katsoa asiaa toisen ihmisen kannalta?

b) Jos joku todella tahtoo tekemisillään pahoittaa mieleni, on se todella surullista ennemmin loukkaavan ihmisen kuin minun kannaltani. On varmasti rankkaa elää niin, että tahallaan tuottaa pahaa mieltä toiselle. Tällaisen ihmisen jutuista ei kannata loukkaantua vaan lähettää ennemmin hänen suuntaansa kaunis ajatus tai rukoilla rauhaa pahoinvoivalle mielelle.

Nyt, kun aikaani ei kulu loukkantumisten pohdiskeluun, voin suunnata energiani herkullisten paastomehujen kokeiluun. Testailen kaupan mehuja yksi kerrallaan ja ennen kaikkea etsin hyviä yhdistelmiä mehulinkoni iloksi.

Juuri nyt jääkaapissa on Eden-merkkinen luomuporkkanatäysmehu. Maku on tosi makea ja hedelmäinenkin. Tätä(kin) juon varmasti paastolla niinä hetkinä, kun en ehdi itse mehuja linkoamaan.

Hyvää naistenpäivää kaikille!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuulumisia ja uudistunut blogi-ilme

Vihdoin sain uudistettua blogin ilmettä enemmän itseni näköiseksi. Maailman suurin kiitos ja rutistus avusta ihanalle miehelle kameran takana ja ihanalle naiselle, joka jaksoi naurattaa siinä kyljessä!

Paasto

Tulossa on ainakin paastopostausta, sillä suuri paasto lähestyy ja aloitan sen nestepaastolla ensi viikolla. Vähän mietityttä kaupan valmiiden mehujen käyttö... Omassa monitoimikoneessani oleva mehulinko on sen verran hidas, että sen kanssa mehujen tekeminen koko päivän tarpeiksi on tuskallista. Jos joku tahtoo pelastaa mun paastoavan elimistön kaupan pastöroiduista mehuista, otan viikoksi vuokralle (mieluiten vaihdan muuhun kuin rahaan) tehokkaan lingon/puristimen enemmän kuin mielelläni!

Matka

Loppukuussa olen lähdössä Brysseliin juomaan smoothieta ja shampanjaa sekä leikkimään parhaan ystävän luokse. Koitan diilata mukaan kunnon kameran, että saan dokumentoitua kaiken ihanuuden! Olen innoissani jo siksi, että lähden ensimmäistä kertaa elämässäni ihan yksin matkalle.

Pientrauma

Nyt vietän viikon mittaista sairaslomaa ja flunssa alkaa vihdoin viimein hieman hellittää otettaan. Kävin maanantaina lääkärissä ja -ajat muuttuvat- antibioottien sijaan lääkärisetä määräsi lepoa. Piti oikein puhuttelun siitä, mitä lepo tarkoittaa: teetä, elokuvia ja musiikkia! Puhuttelu tuli oikeaan kohteeseen. Taas. Hitaasti mä opin ottamaan iisisti. Ihanaa, että joku muu pysäyttää silloin kun en itse ymmärrä. Sairaslomatodistuksessa lukee "pitkittynyt ylähengitysteiden infektio, poskiontelontulehdus ja oikean kylkikaaren pientrauma". Mun mielestä tuo pientrauma on jotenkin hirveän söpösti sanottu.

Olen parantunut esimerkiksi tämän levyn laulujen tahtiin



Huristelin yhden herkkumehun itselleni omalla lingolla. Lasillinen tai pari silloin tällöin onnistuu sillä oikein hyvin.

Päärynäporkkanaselleri-inkiväärimehustelu

1 päärynä
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
pieni pala inkivääriä

Paina mehulingon läpi ja nautiskele. Taivaallista; pehmeää ja vahvaa samaan aikaan!