Hei ystävät!
Ilmanreseptiä on tullut tiensä päähän. Ainakin toistaiseksi. Raakakokkailu jatkuu, mutta reseptien kehittely on jäänyt vähemmälle.
Jatkan bloggaamista huomattavasti ahkerammalla tahdilla kahdessa paikassa.
Kurkista tänne, jos haluat lukea, mitä kaikkea teemme Intiassa. Minä ja Lauri kirjoitetaan tyttökodin arjesta ja omista projekteistamme. Bloggaaminen alkaa heti kohta, kunhan ulkoasu saadaan säädettyä.
Hyppää tänne, jos olet kiinnostunut taiteesta ja/tai meditaatiosta. Teen lopputyötä meditaatiosta taiteilijan työvälineenä. Päivittelen suunnilleen kerran viikossa. Työ on interaktiivinen, joten jos jokin liikahtaa, tule mukaan keskusteluun :)
On ollut ihanaa laittaa ruokaa teidän kanssa <3>3>
lauantai 24. elokuuta 2013
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Askartelijan iltapala
Sushihimo yllätti ja siitä inspiroituneena väkersin iltapalan. Tämä on muuten helppoa, mutta vaatii vähän aikaa ja askarteluhermoja.
Leikkelin kaalinlehdistä pieniä lehden tai pisaran muotoisia palasia, jotka asettelin köynnökseksi tarjoilulaudalle. Pinosin jokaisen pisaran päälle pienen riekaleen inkivääripikkelssiä, hieman avokadoa, nokareen wasabia, tipan soijakastiketta ja korianterinlehden. Viimeistelin köynnöksen spirulina-jauheella.
Minitomaateista leikkasin hatun pois ja puristin osan sisällöstä sivuun. Täytin kuorimattomilla hampunsiemenillä ja ripottelin päälle suolaa.
Minitomaateista leikkasin hatun pois ja puristin osan sisällöstä sivuun. Täytin kuorimattomilla hampunsiemenillä ja ripottelin päälle suolaa.
Syödään sormin.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Naistenpäivänä toiveikasta asiaa tytöistä
Marraskuu 2012, Keralassa.
On ilta. Viimeinen iltamme tällä erää Sukrithamissa. Olemme
viettäneet lomastamme neljä päivää ja
yötä fyysisesti ja emotionaalisesti todella lämpimässä ilmastossa. Kello on
kymmenen ja Sukritham on hiljainen. Minun ainoa lapseni nukkuu viereisessä
huoneessa lattialle levitetyn maton päällä, Mahadevin kaksikymmentä toisen oven
takana. Makoilemme kolmannen huoneen lattialla. Molempien silmäluomet painavat,
mutta ei auta. Aikuiset ehtivät keskustella, kun lapset on saatu nukkumaan.
Hetkeä aikaisemmin sama huone oli täynnä läksyjä tekeviä
tyttöjä. Omalleni, joukon nuorimmalle, taiottiin jostain liidut ja värityskirja.
Jokaisella oli tekemistä. Jokaisen läksyt tarkistettiin.
Kun Mahadev opiskeli kokiksi, hän kävi vapaa-ajallaan
slummialueilla opettamassa lapsille matematiikkaa, englantia ja vähän muutakin.
Opetuksen lisäksi hän antoi lapsille huomiota: luki, pelasi ja leikki. Vuonna
2006 miehen tielle osui pieni tyttö vailla turvaa. Mahadev yritti järjestää
tytölle hyvää kotia. Kun sellaista ei löytynyt, hän ryhtyi itse perheeksi. Sana
kiersi ja yhä useampi orpotyttö sai turvallisen kodin. Sukrithamista tuli Mahadevin
kokopäivätyö.
Mahadevin lisäksi Sukrithamissa on alusta asti työskennellyt
toinenkin vapaaehtoinen: äiti. Tuntuu typerältä kutsua heitä työntekijöiksi.
Äiti ja setä (kuten lapset Mahadevia kutsuvat), ovat tyttöjen kanssa yhtä
perhettä. Kaikki tehdään kuin perheessä: jokaisella on päivittäin askareita.
Koko ajan tehdään, mutta kiireen tuntua ei ole. Isot auttavat pieniä ja pienet
isoja. Nyt, kun lapsia on kaksikymmentä, on keittiöön palkattu apua.
”Tämä ei ole orpokoti”
Kysyin Mahadevilta ajatuksia hänen tekemästään hyväntekeväisyystyöstä.
”Jos me istumme oppitunnilla ja sinulla ei ole kynää
muistiinpanojasi varten, annan sinulle omistani. Kumpikaan meistä ei pitäisi sitä
hyväntekeväisyytenä. Sukrithamin toiminta ei ole hyväntekeväisyyttä vaan
velvollisuus.”
Mahadev pitää huolta perheestä, kuin kuka tahansa vanhempi.
Tytöt eivät ole hyväntekeväisyyskohteita vaan arvokkaita yksilöitä. Jokainen
käy koulua ja jokainen harrastaa. Koko perhe tekee yhdessä pieniä retkiä
merenrantaan ja muualle lähialueille. Rahatilanteen salliessa käydään
huvipuistossa tai matkoilla muualla Intiassa.
Rahatilanne on kiinni pelkästään lahjoittajista. Mahadev
käyttää suuren osan ajastaan keskustellen ihmisten kanssa meneillään olevista
projekteista ja keräten lahjoituksia. Juuri nyt kerätään rahaa keittiön
rakentamiseen. Toistaiseksi äiti, kokki ja keittiöapulainen hoitavat koko
kahdenkymmenen hengen ruokahuollon ulkona, avotulella.
Tyttöjen ja naisten asema Intiassa on surkea. Moni tyttö on
kauppatavaraa tai välttämätön paha perheissä. Tyttöjä hylätään ja syrjitään. Raiskausuutisia
joutuu lukemaan jatkuvasti. Sukrithamissa asuu pelkästään tyttöjä juuri tästä
syystä. Jatkuvasti toteutuvana tavoitteena on vapauttaa lapset kaikista
leimoista. Tytöt saavat elää todellisuutta, jossa he ovat sellaisenaan
arvokkaita. Heidän oletetaan opiskelevan ja opiskeluissa tuetaan. Koulussa
opettajat eivät tiedä tyttöjä orvoiksi. Jos tytöillä on Intiassa vaikeaa, niin
on orpolapsillakin. Jos sattuu olemaan molempia, saa osakseen paitsi sääliä ja
heikot kasvuolosuhteet, myös paljon ennakkoluuloja.
Sukritham ei siis ole hyväntekeväisyyttä. Vielä vähemmän se
on orpokoti. Mahadev kertoo tytöille, että kaikki on mahdollista. Tärkeänä
ohjaavana periaatteena on antaa jokaisen persoonalle ja tunteille tilaa sekä
kunnioittaa kaikkia ja kaikkea. Sukrithamissa asuu ihmisten lisäksi kolme
koiraa, muutama kana ja yksi lehmä. Lihaa ei syödä; monipuolista kasvisruokaa
varten viljellään vihanneksia yhdessä lasten kanssa.
Kun jokainen osallistuu vuorollaan kaikkiin kotitöihin, ei tytöillä
aikuistuessa ole hätää. Koulutuksen lisäksi heillä on taidot, jota tarvitaan
perheen pyörittämiseen tai yksin elämiseen. Kaikki opettelevat ajamaan ensin
polkupyörällä, sitten skootterilla ja lopuksi myös autolla. Mahadev uskoo
itsenäisen liikkumisen olevan hyvin merkityksellistä itsenäiseen elämään. Kun
nainen ei tarvitse miestä viemään häntä paikkoihin, hän voi mennä mihin
tahansa.
Jos joku tytöistä on vaikeassa tilanteessa ja pohtii jotakin
valintaa tai ei vain viitsisi nousta aamulla sängystä, Mahadev kehottaa
kuuntelemaan hyvää ihmistä, joka asuu jokaisen sisällä. Jos kuuntelee pahaa,
hyvä hiljenee.
Nukahdan heti, kun pääsen omalle matolleni. Aamulla juoksen
unisena suihkuun ja istun sitten alttarin eteen puoli kuudelta kuuntelemaan,
kun tytöt laulavat aamurukouksensa. Olen oppinut, että ennen rukouksia
peseydytään. Autan hiusten ja koulupukujen kanssa. Kuljemme pihan poikki
aamiaiselle. Kaikessa on tuoretta kookosta. Tulen kaipaamaan sitä. Aamiaisen
jälkeen kaikki kaksikymmentä täyttävät jeepin ääriään myöten ja matka kolmeen
eri kouluun alkaa.
Me pakkaamme tavaroita ja valmistaudumme lähtöön, kun
Mahadev tulee kysymään, kiinnostaisiko minua tavata paikallinen
teatteriohjaaja. He kun sattuvat olemaan ystäviä ja tämä voisi olla minulle
hyvä kontakti. Tietenkin kiinnostaa. Hetkeä myöhemmin äiti ottaa tyttäreni
mukaansa keittiölle. Minä istun matalalla sohvalla, juon teetä, syön kookosta
suoraan pähkinästä ja keskustelen kansainvälistä teatteria tekevän, nimekkään
ohjaajan kanssa hänen työstään, minun opinnoistani, Shakespearesta ja siitä,
mitä kaikkea voin kokea ja oppia keralalaisesta teatteriperinteestä, kunhan
tulen takaisin.
Kunhan tulen takaisin.
Sukrithamin tytöillä on tilaa unelmoida ja kasvaa
kansalaisiksi jotka omalla itsevarmalla olemassaolollaan parantavat naisten
asemaa Intiassa. Nainen voi tehdä mitä tahansa ja toteuttaa unelmansa.
Itselläni on ollut lapsuudesta saakka kaksi isoa unelmaa:
tehdä teatteria ja asua Intiassa. Molemmat mahdollistuvat, kun muutamme
Sukrithamiin vielä tänä vuonna. Unelmia ja uskallusta naistenpäivänä sukupuoleen
takertumatta!
torstai 28. helmikuuta 2013
Vihreää vaahtoa
Onks naminälkä? Tee nopea ja äkkimakea jälkkäri.
Vinkeä mousse kahdelle
1 avokado
puolikas banaani
0,5 dl soijamaitoa
1 rkl limen mehua
1 kukkurainen tl lakritsinjuurijauhetta
1 tl vaniljauutetta
1 tl kuivattua minttua
Kaikki kulhoon ja sauvasekoittimella sametiksi. Ruokailun ajaksi tarjoiluastioissa jääkaappiin jäähtymään. Done!
Vinkeä mousse kahdelle
1 avokado
puolikas banaani
0,5 dl soijamaitoa
1 rkl limen mehua
1 kukkurainen tl lakritsinjuurijauhetta
1 tl vaniljauutetta
1 tl kuivattua minttua
Kaikki kulhoon ja sauvasekoittimella sametiksi. Ruokailun ajaksi tarjoiluastioissa jääkaappiin jäähtymään. Done!
torstai 3. tammikuuta 2013
Lupaus (ja matkakuvia)
Ai miksen ole kirjoittanut blogia? Koska olen ollut koneetta ja netittä Intiassa, ah! Latailen tämän täysin eri aihetta koskevan kirjoituksen kuvastoksi lomaotoksia.
Tein elämäni ensimmäisen uudenvuodenlupauksen: Vuoden 2013 aikana en osta mitään. Olen monta vuotta hitaasti, asia kerrallaan, hurahtanut yksinkertaisen elämän ajatukseen.
Ostamattomuudelle on elämässäni juuri nyt monta hyvää syytä.
Vaikka olen vähentänyt sekä kuluttamista että fyysistä omaisuuttani vuosien varrella merkittävästi, on matkaa vielä paljon. On turha vinkua siitä, kuinka markkinavoimat jylläävät, jos itse mieltää sopivaksi piristykseksi uudet söpöt kengät. Ja minähän miellän. Viime aikoina olen tosin aika hyvin vastustanut ”tarvetta” shoppailla ajankuluksi ja pyrkinyt ostamaan materiaa vain tarpeeseen. Samaan aikaan ostan matkoilta ihania vaatteita (vain vähän ja vain melkein tarpeeseen), koska ulkomaillahan on ihan eri asia ostaa. Varsinkin jos siellä on tosi tosi edullista. Olisi suorastaan tuhlausta jättää ostamatta! Paitsi että ei ole.
Ostaminen on aina tuhlaamista.
Minä tuhlaan joka kerta ostaessani mitä hyvänsä, missä saan vaihdossa jotain fyysistä. Tuhlaan paitsi rahaa, myös luonnonvaroja. Materia on valmistettu aina jostain, ja suurimmassa osassa tapauksia se sisältää jotain, missä on jotain eettisesti epäilyttävää kuten öljyä, puuvillaa, kuollutta eläintä tai metsää. Materia on aina valmistettu jossain, jonkun toimesta, kuljetettu jostain, säilytetty jossain, ja yleensä myös pakattu johonkin. Kun materia siirtyy omaan omistukseeni, siihen kuluu rahaa ja luontoa ja aikaa. Sitä pitää pestä tai huoltaa ja aina säilyttää jossain. Säilyttäminen maksaa. Asuminen ja varastotila maksaa. Mitä vähemmän kamaa ympärilläni on, sitä enemmän tilaa ja aikaa voin antaa itselleni.
Minulla on liikaa.
Omistan liikaa tavaraa. Erityisesti omistan liikaa vaatteita ja kenkiä. Vaatekaapistani eläisi ihan mukavasti kolme naista… Edelleen. Vaikka olen parin viime vuoden aikana vähentänyt vaatteideni määrää ainakin puoleen. Lisäksi omistan liikaa ihan hassuja asioita, kuten askartelupapereita, muistikirjoja ja vihkoja. Keittiössä on koko ajan niin paljon astioita ja muuta sälää, että voisin kevyesti pistää pystyyn pippalot kahdellekymmenelle ja jokainen saisi omat astiansa. En voi väittää, että todella tarvitsisin yhtään mitään.
Tavaraa on pakko vähentää.
Muutan loppuvuodesta pois Suomesta viideksi kuukaudeksi. Luovumme asunnosta ja vuokraamme varaston odottamaan paluuta. En halua varastoida mitään epämääräistä. Haluan varastoida ainoastaan asioita, jotka todella tahdon purkaa varastosta, kun palaan Suomeen. Haluan kantaa jokaisen huonekalun ja laatikon mielelläni uuteen kotiin (joka toivottavasti on huoneen verran pienempi kuin tämä nykyinen). Joudun tämän vuoden aikana ottamaan käsiini kotimme jokaisen tavaran ja kysymään itseltäni, säästänkö sen vai luovunko siitä. Aika mittava tehtävä! Olisi täyttä hulluutta lisätä työmäärää kantamalla ovesta sisään yhtään lisää kamaa.
Kaiken ostamisen lopettaminen kokonaan ei tietenkään ole mielekästä. Tästä syystä laadin itselleni säännöt, joita pyrin noudattamaan. Ostamattomuus rajoittuu pysyvään materiaan.
Vuonna 2013 saan kuluttaa rahaani ruokaan, palveluihin ja elämyksiin sen verran kuin tuntuu hyvältä ja järkevältä. Lisäksi materiapuolelta saan ostaa päivittäiskosmetiikkaa, kuten dödöä tai ripsarin, siinä vaiheessa, kun ne loppuvat.
Mitä jos jotain menee rikki?
Korjaan, korjautan, lainaan tai pärjään ilman. Ainoana poikkeuksena on polkupyörä. Jos se menee ihan mäsäksi tai varastetaan ennen ensilunta, saan ostaa pyörän.
Entä lahjat?
Saan ostaa lahjoja. Kunhan ne ovat syötävää tai juotavaa, jotain itse tehtyä, jotain kierrätettyä tai kukkia, kynttilöitä, saippuaa tai muuta käytettävää, tai elämyksiä.
Olen aika innoissani! Tiedän, että tulee tilanteita, joissa tekee suunnattomasti mieli ostaa jotain. Siitäkin olen innoissani, sen halun juurien löytämisestä ja käsittelemisestä. Heikkoja hetkiä varten netti on täynnä esikuvia: minimalisteja, yksinkertaistajia ja muita ostolakkoilijoita.
Parasta mahdollista vuotta teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)