lauantai 29. toukokuuta 2010

Lauantai-inspiraatio

Tervetuloa uuden blogini pariin!
Keskityn täällä stressittömään ruokaan ja luonnolliseen hyvinvointiin. Blogin nimi viittaa siihen, että en juurikaan käytä reseptejä laittaessani ruokaa. Uskon myös, että hyvin syömällä ja itseään kuuntelemalla, ei tarvitse lääkereseptejäkään pahemmin kulutella :)

Tänään oli lähes ensimmäinen vapaapäivä koko keväänä. Sen kunniaksi raivasin kaaoksessa olevan keittiön ja sukelsin rauhassa reseptittömään ruoanlaittomaailmaan.
Uusi purkki kookokosöljyä määräsi teeman. Öljy oli ollut pitkään lopussa ja sitä oli yhä uudestaan unohdettu ostaa. Nyt, kun sitä taas keittiössä on, niin pitää vähän juhlia.
En ollut suunnitellut mitään erityistä, joten resepti syntyi mitä-kaapista-löytyy -periaatteella. Aloitin nostamalla pakastimesta paketillisen seitiä sulamaan.

Kookosta, sitruunaa ja intiamausteita uunikalalla
Resepti toimisi paljon paremmin minkä tahansa tuoreen vaalean kalafileen kanssa, mutta hyvää tulee näinkin (eikä maksa juuri mitään). Melko rasvattoman ja hyvin mauttoman seitin saa yhteistyökykyiseksi käyttämällä riittävästi rasvaa. Heitin palaset uunivuokaan ja rouhin merisuolaa päälle. Sitten sekoittelin kastikkeen vesihauteessa:
2-3 rkl kookosöljyä
1/2 sitruunan mehu
1,5 tl tandoorimasalaa
1 tl kala curry -masalaa
hyppysellinen ruususuolaa
Tämä setti vain kaadetaan kalan päälle ja pinnalle raastetaan vielä hieman muskottipähkinää. Paistetaan n. 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Näillä mausteilla tulee aika tulinen lopputulos, jos tykkää miedommasta, voi jättää toisen masalan pois tai vaikka puolittaa määrät. Meillä uppoaa 1,5 vuotiaalle näin, joten ei kuitenkaan ole mikään tappotulisuus kyseessä.

Riisi
Basmatiriisiä
1 tl ruususuolaa
1 tl kurkumaa
köntsä kookosöljyä paistamiseen
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana

Riisi keitetään vedessä, joka on maustettu ruususuolalla ja kurkumalla. Keitin itse paljon enemmän (paketin mukaan 4 hengen annos, huhhuh!), kuin meillä ruokaillessa menee, koska teen lopusta huomenna risoton tai kasvisbirianin.
Valurautapannulle öljy tirisemään. Pyrin paistamaan enimmäkseen kookosöljyllä tai voilla, koska niiden joku koostumus (rasvahappo? molekyyli? en nyt jaksa tarkistaa!) ei tuhoudu kuumennettaessa. Sipuli ja valkosipuli silputaan pieneksi ja pyöräytetään nopeasti kuumassa öljyssä. Lisätään riisi ja paistellaan hetki. Jos koostumus tuntuu liian kököltä, voi joukkoon lisätä puoli desiä vettä. Lopuksi heitetään sekaan pieniksi kuutioiksi leikelty porkkana. Tykkään jättää porkkanan aika kovaksi, niin se narskuu mukavasti syödessä. Jos haluaa pilata hyvän narskunnan, voi porkkanan lisätä samaan aikaan sipulin kanssa :)


Vihreä salaatti
Maailman helpoin ohje: mitä tahansa kunnon salaattia, mielummin paria laatua. Tänään meillä aamusmoothien teosta jääneet jämät Vihreän keijun salaattimix-ruukusta. Siihen päälle puristetaan sitruunaa maun mukaan. Lorautetaan kunnolla oliiviöljyä, rouhitaan mustapippuria ja merisuolaa hieman ja vedellään kuorimaveitsellä kaiken päälle porkkanasta suikaleita.



Selleriunelma
Kaikki vaan sekaisin!
4 vartta selleriä sopivina palasina (VINKKI: kannattaa ehdottomasti ostaa luomuna, jos löytyy. Pieni hintaero ja mieletön makuero! ...ja siis mielestäni tietenkin kannattaa ostaa luomuna kaikki, mihin lompakko ja kaupan valikoimat yltävät)
1 rkl turkkilaista jogurttia
reilu loraus oliiviöljyä
1 tl dijon -sinappia
pieni kourallinen auringonkukansiemeniä
vähän juoksevaa hunajaa
Tämä on hyvää heti, mutta parempaa jos malttaa antaa tekeytyä puolisen tuntia.

Kalan kastikkeen määrällä saa säädeltyä annoksen mausteisuutta. Selleriunelman jogurttisuus taittaa mukavasti pahimman tulisuuden pois.


Tikkujätskit raakana
Jälkiruoan inspiraation sain ihanasta Taikametsä -blogista.
Puolitin banaanit, tökkäsin syömäpuikot sisään, pyöritin suklaakastikkeessa.
Vesihauteeseen (määrät arvailuja):
Ehkä 4 rkl kookosöljyä
2 rkl raakakaakaojauhetta
loraus agave-siirappia
loraus hunajaa
1 rkl karpalorouhetta
Päälle vielä juoksevaa hunajaa ja pakkaseen.
Mies, joka on tähän asti jättänyt kaikki raakasuklaakokkailuni rauhaan, tykkäsi tästä. Banaani antaa maitomaista fiilistä ja taittaa kitkeryyttä. Kommentoi myös, että näyttää polttarijälkkäriltä, hahaa :D

2 kommenttia:

  1. Vai että polttarijälkkäriltä =D...itseasiassa se itsellänikin kävi tehdessä mielessä, joten leikkasin sitten palat kummastakin päistä pois =>.

    VastaaPoista
  2. Hih! Nerokasta. Mut toisaaltahan stä vois lanseerata polttarijälkkäripalvelun ;D Kiva, kun tulit vierailemaan mun blogiin!

    VastaaPoista