lauantai 24. elokuuta 2013

Muutto

Hei ystävät!

Ilmanreseptiä on tullut tiensä päähän. Ainakin toistaiseksi. Raakakokkailu jatkuu, mutta reseptien kehittely on jäänyt vähemmälle.

Jatkan bloggaamista huomattavasti ahkerammalla tahdilla kahdessa paikassa.

Kurkista tänne, jos haluat lukea, mitä kaikkea teemme Intiassa. Minä ja Lauri kirjoitetaan tyttökodin arjesta ja omista projekteistamme. Bloggaaminen alkaa heti kohta, kunhan ulkoasu saadaan säädettyä.

Hyppää tänne, jos olet kiinnostunut taiteesta ja/tai meditaatiosta. Teen lopputyötä meditaatiosta taiteilijan työvälineenä. Päivittelen suunnilleen kerran viikossa. Työ on interaktiivinen, joten jos jokin liikahtaa, tule mukaan keskusteluun :)

On ollut ihanaa laittaa ruokaa teidän kanssa <3>

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Askartelijan iltapala

Sushihimo yllätti ja siitä inspiroituneena väkersin iltapalan. Tämä on muuten helppoa, mutta vaatii vähän aikaa ja askarteluhermoja.



Leikkelin kaalinlehdistä pieniä lehden tai pisaran muotoisia palasia, jotka asettelin köynnökseksi tarjoilulaudalle. Pinosin jokaisen pisaran päälle pienen riekaleen inkivääripikkelssiä, hieman avokadoa, nokareen wasabia, tipan soijakastiketta ja korianterinlehden. Viimeistelin köynnöksen spirulina-jauheella.



Minitomaateista leikkasin hatun pois ja puristin osan sisällöstä sivuun. Täytin kuorimattomilla hampunsiemenillä ja ripottelin päälle suolaa.



Syödään sormin. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivänä toiveikasta asiaa tytöistä


Marraskuu 2012, Keralassa.




On ilta. Viimeinen iltamme tällä erää Sukrithamissa. Olemme viettäneet lomastamme neljä  päivää ja yötä fyysisesti ja emotionaalisesti todella lämpimässä ilmastossa. Kello on kymmenen ja Sukritham on hiljainen. Minun ainoa lapseni nukkuu viereisessä huoneessa lattialle levitetyn maton päällä, Mahadevin kaksikymmentä toisen oven takana. Makoilemme kolmannen huoneen lattialla. Molempien silmäluomet painavat, mutta ei auta. Aikuiset ehtivät keskustella, kun lapset on saatu nukkumaan.

Hetkeä aikaisemmin sama huone oli täynnä läksyjä tekeviä tyttöjä. Omalleni, joukon nuorimmalle, taiottiin jostain liidut ja värityskirja. Jokaisella oli tekemistä. Jokaisen läksyt tarkistettiin.



Kun Mahadev opiskeli kokiksi, hän kävi vapaa-ajallaan slummialueilla opettamassa lapsille matematiikkaa, englantia ja vähän muutakin. Opetuksen lisäksi hän antoi lapsille huomiota: luki, pelasi ja leikki. Vuonna 2006 miehen tielle osui pieni tyttö vailla turvaa. Mahadev yritti järjestää tytölle hyvää kotia. Kun sellaista ei löytynyt, hän ryhtyi itse perheeksi. Sana kiersi ja yhä useampi orpotyttö sai turvallisen kodin. Sukrithamista tuli Mahadevin kokopäivätyö.

Mahadevin lisäksi Sukrithamissa on alusta asti työskennellyt toinenkin vapaaehtoinen: äiti. Tuntuu typerältä kutsua heitä työntekijöiksi. Äiti ja setä (kuten lapset Mahadevia kutsuvat), ovat tyttöjen kanssa yhtä perhettä. Kaikki tehdään kuin perheessä: jokaisella on päivittäin askareita. Koko ajan tehdään, mutta kiireen tuntua ei ole. Isot auttavat pieniä ja pienet isoja. Nyt, kun lapsia on kaksikymmentä, on keittiöön palkattu apua.




”Tämä ei ole orpokoti”

Kysyin Mahadevilta ajatuksia hänen tekemästään hyväntekeväisyystyöstä. 

”Jos me istumme oppitunnilla ja sinulla ei ole kynää muistiinpanojasi varten, annan sinulle omistani. Kumpikaan meistä ei pitäisi sitä hyväntekeväisyytenä. Sukrithamin toiminta ei ole hyväntekeväisyyttä vaan velvollisuus.”

Mahadev pitää huolta perheestä, kuin kuka tahansa vanhempi. Tytöt eivät ole hyväntekeväisyyskohteita vaan arvokkaita yksilöitä. Jokainen käy koulua ja jokainen harrastaa. Koko perhe tekee yhdessä pieniä retkiä merenrantaan ja muualle lähialueille. Rahatilanteen salliessa käydään huvipuistossa tai matkoilla muualla Intiassa.

Rahatilanne on kiinni pelkästään lahjoittajista. Mahadev käyttää suuren osan ajastaan keskustellen ihmisten kanssa meneillään olevista projekteista ja keräten lahjoituksia. Juuri nyt kerätään rahaa keittiön rakentamiseen. Toistaiseksi äiti, kokki ja keittiöapulainen hoitavat koko kahdenkymmenen hengen ruokahuollon ulkona, avotulella.

Tyttöjen ja naisten asema Intiassa on surkea. Moni tyttö on kauppatavaraa tai välttämätön paha perheissä. Tyttöjä hylätään ja syrjitään. Raiskausuutisia joutuu lukemaan jatkuvasti. Sukrithamissa asuu pelkästään tyttöjä juuri tästä syystä. Jatkuvasti toteutuvana tavoitteena on vapauttaa lapset kaikista leimoista. Tytöt saavat elää todellisuutta, jossa he ovat sellaisenaan arvokkaita. Heidän oletetaan opiskelevan ja opiskeluissa tuetaan. Koulussa opettajat eivät tiedä tyttöjä orvoiksi. Jos tytöillä on Intiassa vaikeaa, niin on orpolapsillakin. Jos sattuu olemaan molempia, saa osakseen paitsi sääliä ja heikot kasvuolosuhteet, myös paljon ennakkoluuloja.

Sukritham ei siis ole hyväntekeväisyyttä. Vielä vähemmän se on orpokoti. Mahadev kertoo tytöille, että kaikki on mahdollista. Tärkeänä ohjaavana periaatteena on antaa jokaisen persoonalle ja tunteille tilaa sekä kunnioittaa kaikkia ja kaikkea. Sukrithamissa asuu ihmisten lisäksi kolme koiraa, muutama kana ja yksi lehmä. Lihaa ei syödä; monipuolista kasvisruokaa varten viljellään vihanneksia yhdessä lasten kanssa.



Kun jokainen osallistuu vuorollaan kaikkiin kotitöihin, ei tytöillä aikuistuessa ole hätää. Koulutuksen lisäksi heillä on taidot, jota tarvitaan perheen pyörittämiseen tai yksin elämiseen. Kaikki opettelevat ajamaan ensin polkupyörällä, sitten skootterilla ja lopuksi myös autolla. Mahadev uskoo itsenäisen liikkumisen olevan hyvin merkityksellistä itsenäiseen elämään. Kun nainen ei tarvitse miestä viemään häntä paikkoihin, hän voi mennä mihin tahansa.

Jos joku tytöistä on vaikeassa tilanteessa ja pohtii jotakin valintaa tai ei vain viitsisi nousta aamulla sängystä, Mahadev kehottaa kuuntelemaan hyvää ihmistä, joka asuu jokaisen sisällä. Jos kuuntelee pahaa, hyvä hiljenee.



Nukahdan heti, kun pääsen omalle matolleni. Aamulla juoksen unisena suihkuun ja istun sitten alttarin eteen puoli kuudelta kuuntelemaan, kun tytöt laulavat aamurukouksensa. Olen oppinut, että ennen rukouksia peseydytään. Autan hiusten ja koulupukujen kanssa. Kuljemme pihan poikki aamiaiselle. Kaikessa on tuoretta kookosta. Tulen kaipaamaan sitä. Aamiaisen jälkeen kaikki kaksikymmentä täyttävät jeepin ääriään myöten ja matka kolmeen eri kouluun alkaa.
 
 

Me pakkaamme tavaroita ja valmistaudumme lähtöön, kun Mahadev tulee kysymään, kiinnostaisiko minua tavata paikallinen teatteriohjaaja. He kun sattuvat olemaan ystäviä ja tämä voisi olla minulle hyvä kontakti. Tietenkin kiinnostaa. Hetkeä myöhemmin äiti ottaa tyttäreni mukaansa keittiölle. Minä istun matalalla sohvalla, juon teetä, syön kookosta suoraan pähkinästä ja keskustelen kansainvälistä teatteria tekevän, nimekkään ohjaajan kanssa hänen työstään, minun opinnoistani, Shakespearesta ja siitä, mitä kaikkea voin kokea ja oppia keralalaisesta teatteriperinteestä, kunhan tulen takaisin.

Kunhan tulen takaisin.



Sukrithamin tytöillä on tilaa unelmoida ja kasvaa kansalaisiksi jotka omalla itsevarmalla olemassaolollaan parantavat naisten asemaa Intiassa. Nainen voi tehdä mitä tahansa ja toteuttaa unelmansa.

Itselläni on ollut lapsuudesta saakka kaksi isoa unelmaa: tehdä teatteria ja asua Intiassa. Molemmat mahdollistuvat, kun muutamme Sukrithamiin vielä tänä vuonna. Unelmia ja uskallusta naistenpäivänä sukupuoleen takertumatta!

torstai 28. helmikuuta 2013

Vihreää vaahtoa

Onks naminälkä? Tee nopea ja äkkimakea jälkkäri.




Vinkeä mousse kahdelle


1 avokado
puolikas banaani
0,5 dl soijamaitoa
1 rkl limen mehua
1 kukkurainen tl lakritsinjuurijauhetta
1 tl vaniljauutetta
1 tl kuivattua minttua

Kaikki kulhoon ja sauvasekoittimella sametiksi. Ruokailun ajaksi tarjoiluastioissa jääkaappiin jäähtymään. Done!

torstai 3. tammikuuta 2013

Lupaus (ja matkakuvia)



Ai miksen ole kirjoittanut blogia? Koska olen ollut koneetta ja netittä Intiassa, ah! Latailen tämän täysin eri aihetta koskevan kirjoituksen kuvastoksi lomaotoksia.




Tein elämäni ensimmäisen uudenvuodenlupauksen: Vuoden 2013 aikana en osta mitään. Olen monta vuotta hitaasti, asia kerrallaan, hurahtanut yksinkertaisen elämän ajatukseen.

Ostamattomuudelle on elämässäni juuri nyt monta hyvää syytä.



Vaikka olen vähentänyt sekä kuluttamista että fyysistä omaisuuttani vuosien varrella merkittävästi, on matkaa vielä paljon. On turha vinkua siitä, kuinka markkinavoimat jylläävät, jos itse mieltää sopivaksi piristykseksi uudet söpöt kengät. Ja minähän miellän. Viime aikoina olen tosin aika hyvin vastustanut ”tarvetta” shoppailla ajankuluksi ja pyrkinyt ostamaan materiaa vain tarpeeseen. Samaan aikaan ostan matkoilta ihania vaatteita (vain vähän ja vain melkein tarpeeseen), koska ulkomaillahan on ihan eri asia ostaa. Varsinkin jos siellä on tosi tosi edullista. Olisi suorastaan tuhlausta jättää ostamatta! Paitsi että ei ole.

Ostaminen on aina tuhlaamista.


Minä tuhlaan joka kerta ostaessani mitä hyvänsä, missä saan vaihdossa jotain fyysistä. Tuhlaan paitsi rahaa, myös luonnonvaroja. Materia on valmistettu aina jostain, ja suurimmassa osassa tapauksia se sisältää jotain, missä on jotain eettisesti epäilyttävää kuten öljyä, puuvillaa, kuollutta eläintä tai metsää. Materia on aina valmistettu jossain, jonkun toimesta, kuljetettu jostain, säilytetty jossain, ja yleensä myös pakattu johonkin. Kun materia siirtyy omaan omistukseeni, siihen kuluu rahaa ja luontoa ja aikaa. Sitä pitää pestä tai huoltaa ja aina säilyttää jossain. Säilyttäminen maksaa. Asuminen ja varastotila maksaa. Mitä vähemmän kamaa ympärilläni on, sitä enemmän tilaa ja aikaa voin antaa itselleni.



Minulla on liikaa.

Omistan liikaa tavaraa. Erityisesti omistan liikaa vaatteita ja kenkiä. Vaatekaapistani eläisi ihan mukavasti kolme naista… Edelleen. Vaikka olen parin viime vuoden aikana vähentänyt vaatteideni määrää ainakin puoleen. Lisäksi omistan liikaa ihan hassuja asioita, kuten askartelupapereita, muistikirjoja ja vihkoja. Keittiössä on koko ajan niin paljon astioita ja muuta sälää, että voisin kevyesti pistää pystyyn pippalot kahdellekymmenelle ja jokainen saisi omat astiansa. En voi väittää, että todella tarvitsisin yhtään mitään.



Tavaraa on pakko vähentää.

Muutan loppuvuodesta pois Suomesta viideksi kuukaudeksi. Luovumme asunnosta ja vuokraamme varaston odottamaan paluuta. En halua varastoida mitään epämääräistä. Haluan varastoida ainoastaan asioita, jotka todella tahdon purkaa varastosta, kun palaan Suomeen. Haluan kantaa jokaisen huonekalun ja laatikon mielelläni uuteen kotiin (joka toivottavasti on huoneen verran pienempi kuin tämä nykyinen). Joudun tämän vuoden aikana ottamaan käsiini kotimme jokaisen tavaran ja kysymään itseltäni, säästänkö sen vai luovunko siitä. Aika mittava tehtävä! Olisi täyttä hulluutta lisätä työmäärää kantamalla ovesta sisään yhtään lisää kamaa.



Kaiken ostamisen lopettaminen kokonaan ei tietenkään ole mielekästä. Tästä syystä laadin itselleni säännöt, joita pyrin noudattamaan. Ostamattomuus rajoittuu pysyvään materiaan.

Vuonna 2013 saan kuluttaa rahaani ruokaan, palveluihin ja elämyksiin sen verran kuin tuntuu hyvältä ja järkevältä. Lisäksi materiapuolelta saan ostaa päivittäiskosmetiikkaa, kuten dödöä tai ripsarin, siinä vaiheessa, kun ne loppuvat.




Mitä jos jotain menee rikki?


Korjaan, korjautan, lainaan tai pärjään ilman. Ainoana poikkeuksena on polkupyörä. Jos se menee ihan mäsäksi tai varastetaan ennen ensilunta, saan ostaa pyörän.




Entä lahjat?


Saan ostaa lahjoja. Kunhan ne ovat syötävää tai juotavaa, jotain itse tehtyä, jotain kierrätettyä tai kukkia, kynttilöitä, saippuaa tai muuta käytettävää, tai elämyksiä.





Olen aika innoissani! Tiedän, että tulee tilanteita, joissa tekee suunnattomasti mieli ostaa jotain. Siitäkin olen innoissani, sen halun juurien löytämisestä ja käsittelemisestä. Heikkoja hetkiä varten netti on täynnä esikuvia: minimalisteja, yksinkertaistajia ja muita ostolakkoilijoita.

Parasta mahdollista vuotta teille kaikille!






sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pieni aamukakku

Eilen illalla meille tuli vieraita. Sanoin huolimattomasti joskus päivällä, että ehkä leivotaan kakku. No eihän me mitään kakkua ehditty leipoa, tehtiin pikaisesti rahkaa ja lapsi jäi harmittelemaan leipomattomuutta. Raivarien estämiseksi lupasin leipoa aamulla. Itse unohdin lupauksen heti, mutta aamulla ehdin tuskin keittiöön, kun Penni jo seisoi essu päällä vieressä. Ei auttanut kuin ryhtyä luovaksi saman tien. Okei, espressokupillisen ajan neuvottelin itselleni pohdinta-aikaa. Pienemmän kokin vaatimuksena oli muumipeikkovuoan käyttö.



Mokkasuklaavaniljamuumi


TÄYTTEET

1 dl vettä
reilu rkl agar agaria

0,5 dl espressoa
2 rkl raakakaakaojauhetta
vajaa 1 rkl hunajaa

1 dl kookoskermaa
1 tl vaniljauutetta
0,5 rkl hunajaa

Keitä agar agaria ja vettä keskenään ja sekoita villisti jotain ehkä 5 minuuttia. Laita lapsi sillä aikaa sekoittelemaan espressoa, kaakaota ja hunajaa. Kun molemmat seokset ovat valmiita, sekoita puolet agaragarkiisselistä mokkasuklaaseokseen ja kaada kakkuvuoan pohjalle. Työnnä vuoka jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita jäljellejääneeseen agaragarkiisseliin sitten kookoskerma, vaniljauute ja hunaja. Kun massa on tasaista, kaada se toiseksi kerrokseksi jo vähän jähmettyneen mokkasuklaakerroksen päälle. Taas jääkaappiin ja pohjan tekoon.

POHJA

25 g kaakaovoita
1,5 dl cashew pähkinöitä
0,5 dl hampunsiemeniä
ripaus hyvää suolaa suolaa

Aja monitoimikoneen s-terällä niin kauan että muodostuu taikinapallo. Taputtele taikina pohjaksi jähmettyneiden täytekerrosten päälle ja laita aamiaisen ajaksi jääkaappiin.



P.S. Muistakaa äänestää.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaalikääryleitä

Pikku Tomaatti ja minä tilasimme luomulaatikot Labbyn kartanolta. Mitä Hanna edellä, sitä Annamarika perässä. Jännityksellä kokeilin tehdä raakoja kaalikääryleitä.

Yksi vatsa täyttyy kahdella kääryleellä. Minulle jäi siis jääkaappiin täytettä vielä kahteen. Mitähän siitä keksisi!

Kaalikääryleet raakana

4 isoa kaalinlehteä
suolaa
4 tl hunajaa

1 porkkana
5 cm pätkä palsternakkaa
1 tomaatti
puolikas avokado
1 rkl hampunsiemeniä
mustapippuria
suolaa

pari rkl survottua puolukkaa
hyppysellinen ruokosokeria

Irrota kaalinlehdet kerästä varoen. Rouhi päälle hyvää suolaa ja kaulitse pehmoisiksi.

Raasta porkkana ja palsternakka. Paloittele tomaatti ja avokado. Sekoita raasteet, palaset ja hampunsiemenet keskenään. Mausta mustapippurilla ja suolalla.



Voitele kaalinlehdet sisäpuolelta hunajalla (1tl hunajaa/lehti). Nostele täyte lehtien sisään ja kääri rullalle.

Tarjoa makeutetun puolukkasurvoksen kanssa. Syö sormin, dippaa puolukkaan!


Parasta lumista viikonloppua teille kaikille <3