keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Munakoisokokeilu

Olen valmistanut munakoisoa vain pari kertaa ja aika heikoin lopputuloksin. Nyt kuitenkin rohkaistuin, sillä kaunis violetti pullukka huusi nimeäni lähikaupan vihanneshyllyltä.

Kirjoitin eilen mönjästä, jolla täyttelin iltapalanaposteltavia. Tein siitä marinadin lisäämällä reilusti sitruunan mehua ja oliiviöljyä. Kuorin munakoison ja viipaloin ohuiksi, noin puolen sentin viipaleiksi. Itketin viipaleita merisuolaamalla ne. Annoin olla huoneenlämmössä noin puoli tuntia ja kaadoin astian pohjalle valuneet nesteet pois (huom. Kannattaa tehdä kulhossa tai syvällä lautasella. Nestettä irtoaa paljon). Seuraavaksi pyörittelin marinadin viipaleiden sekaan ja työnsin koko homman lautasella peitettynä jääkaappiin marinoitumaan yöksi. Yön ajaksi jätin myös 3 dl auringonkukansiemeniä likoamaan kastiketta varten.

Yhdestä munakoisosta riittää neljälle ruokailijalle.

Kastike munakoisolle

Sauvasekoittimella suristetaan tasaiseksi:
3 dl liotettuja auringonkukansiemeniä
1 dl vettä
loraus oliiviöljyä
1 rkl soijaa
paljon tuoretta meiramia
piraus sitruunaa
1 tl kurkumaa

Lautaselle pinotaan: rucolaa, muutama munakoisonviipale, pari rkl astiaan jäänyttä marinadia ja kastiketta. Tästä tuli tosi hyvää, enkä enää pelkää munakoisoja. Olemme sovussa ja ystäviä!



Kastiketta tuli noilla mitoilla ihan liikaa (arvioin aina yläkanttiin - yllätysvieraat hoi!), mutta lopun voi käyttää vaikka levitteenä tai dippinä tai ehkä keksin huomenna siitä jotain.

Iltapäivällä tuli kuuma - lähdimme jätskinhakumatkalle.

Samettinen mangojäätelö

vähän enemmän kuin puolikas mango
2 banaania
2 dl kookoskermaa
kourallinen liotettuja rusinoita

Kunnolla hurisutellen kaikki ainekset sekaisin ja pakkaseen. Meillä tämä odotti pakkasessa vaikka kuinka pitkään, sillä unohduimme itse ulos aurinkoon. En siis sekoitellut massaa välillä lainkaan. Tästä huolimatta lopputulos oli aivan jäätelöinen, eikä ollenkaan hileinen. Rakenne onnistui yli odotusten! Jätskikauhalla sai jopa pyöriteltyä kauniita palloja tarjolle.
Tästä tuli kertaheitolla suosikki. Onneksi aloitin tämän blogin. Muutenhan olisin jo unohtanut ainekset ja niiden suhteet!


Taidankin taas käväistä pakastimella..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti