Lupaus (ja matkakuvia)

Ai miksen ole kirjoittanut blogia? Koska olen ollut koneetta ja netittä Intiassa, ah! Latailen tämän täysin eri aihetta koskevan kirjoituksen kuvastoksi lomaotoksia.

Tein elämäni ensimmäisen uudenvuodenlupauksen: Vuoden 2013 aikana en osta mitään. Olen monta vuotta hitaasti, asia kerrallaan, hurahtanut yksinkertaisen elämän ajatukseen.

Ostamattomuudelle on elämässäni juuri nyt monta hyvää syytä.

Vaikka olen vähentänyt sekä kuluttamista että fyysistä omaisuuttani vuosien varrella merkittävästi, on matkaa vielä paljon. On turha vinkua siitä, kuinka markkinavoimat jylläävät, jos itse mieltää sopivaksi piristykseksi uudet söpöt kengät. Ja minähän miellän. Viime aikoina olen tosin aika hyvin vastustanut ”tarvetta” shoppailla ajankuluksi ja pyrkinyt ostamaan materiaa vain tarpeeseen. Samaan aikaan ostan matkoilta ihania vaatteita (vain vähän ja vain melkein tarpeeseen), koska ulkomaillahan on ihan eri asia ostaa. Varsinkin jos siellä on tosi tosi edullista. Olisi suorastaan tuhlausta jättää ostamatta! Paitsi että ei ole.

Ostaminen on aina tuhlaamista.

Minä tuhlaan joka kerta ostaessani mitä hyvänsä, missä saan vaihdossa jotain fyysistä. Tuhlaan paitsi rahaa, myös luonnonvaroja. Materia on valmistettu aina jostain, ja suurimmassa osassa tapauksia se sisältää jotain, missä on jotain eettisesti epäilyttävää kuten öljyä, puuvillaa, kuollutta eläintä tai metsää. Materia on aina valmistettu jossain, jonkun toimesta, kuljetettu jostain, säilytetty jossain, ja yleensä myös pakattu johonkin. Kun materia siirtyy omaan omistukseeni, siihen kuluu rahaa ja luontoa ja aikaa. Sitä pitää pestä tai huoltaa ja aina säilyttää jossain. Säilyttäminen maksaa. Asuminen ja varastotila maksaa. Mitä vähemmän kamaa ympärilläni on, sitä enemmän tilaa ja aikaa voin antaa itselleni.

Minulla on liikaa.

Omistan liikaa tavaraa. Erityisesti omistan liikaa vaatteita ja kenkiä. Vaatekaapistani eläisi ihan mukavasti kolme naista… Edelleen. Vaikka olen parin viime vuoden aikana vähentänyt vaatteideni määrää ainakin puoleen. Lisäksi omistan liikaa ihan hassuja asioita, kuten askartelupapereita, muistikirjoja ja vihkoja. Keittiössä on koko ajan niin paljon astioita ja muuta sälää, että voisin kevyesti pistää pystyyn pippalot kahdellekymmenelle ja jokainen saisi omat astiansa. En voi väittää, että todella tarvitsisin yhtään mitään.

Tavaraa on pakko vähentää.

Muutan loppuvuodesta pois Suomesta viideksi kuukaudeksi. Luovumme asunnosta ja vuokraamme varaston odottamaan paluuta. En halua varastoida mitään epämääräistä. Haluan varastoida ainoastaan asioita, jotka todella tahdon purkaa varastosta, kun palaan Suomeen. Haluan kantaa jokaisen huonekalun ja laatikon mielelläni uuteen kotiin (joka toivottavasti on huoneen verran pienempi kuin tämä nykyinen). Joudun tämän vuoden aikana ottamaan käsiini kotimme jokaisen tavaran ja kysymään itseltäni, säästänkö sen vai luovunko siitä. Aika mittava tehtävä! Olisi täyttä hulluutta lisätä työmäärää kantamalla ovesta sisään yhtään lisää kamaa.

Kaiken ostamisen lopettaminen kokonaan ei tietenkään ole mielekästä. Tästä syystä laadin itselleni säännöt, joita pyrin noudattamaan. Ostamattomuus rajoittuu pysyvään materiaan.

Vuonna 2013 saan kuluttaa rahaani ruokaan, palveluihin ja elämyksiin sen verran kuin tuntuu hyvältä ja järkevältä. Lisäksi materiapuolelta saan ostaa päivittäiskosmetiikkaa, kuten dödöä tai ripsarin, siinä vaiheessa, kun ne loppuvat.

Mitä jos jotain menee rikki?

Korjaan, korjautan, lainaan tai pärjään ilman. Ainoana poikkeuksena on polkupyörä. Jos se menee ihan mäsäksi tai varastetaan ennen ensilunta, saan ostaa pyörän.

Entä lahjat?

Saan ostaa lahjoja. Kunhan ne ovat syötävää tai juotavaa, jotain itse tehtyä, jotain kierrätettyä tai kukkia, kynttilöitä, saippuaa tai muuta käytettävää, tai elämyksiä.

Olen aika innoissani! Tiedän, että tulee tilanteita, joissa tekee suunnattomasti mieli ostaa jotain. Siitäkin olen innoissani, sen halun juurien löytämisestä ja käsittelemisestä. Heikkoja hetkiä varten netti on täynnä esikuvia: minimalisteja, yksinkertaistajia ja muita ostolakkoilijoita.

Parasta mahdollista vuotta teille kaikille!

Suuri paasto 2012

Paaston aika on alkanut ja kuin lupauksena keväästä, aurinkokin näyttäytyy. Ihmeellistä, miten energiataso nousee miljoonalla heti, kun näkee vähän valoa!



Tänään on treenit iltasella, joten suunnittelin käyttäväni päivän työpöydän ääressä firman juttujen parissa ahertaen. Tyttö kuitenkin päätti toisin ja oksensi päiväkodissa aamiaisensa ja suunnitelmat vaihtuivat lennossa kotipäiväksi. Sairaalta lapsi ei vaikuta ja paha olo jäi päiväkotiin. Fyysinen reagointi vaikeisiin asioihin on itselleni niin tuttua, että epäilen yrjön tulleen ikävästä. Tytön isä lähtee taas huomenna ulkomaille töihin ja toisen vanhemman näkemiseen tulee kahden viikon tauko. Se on aika pitkä aika kolmevuotiaalle.

Paastoan tänä vuonna sokerista. Sokeri on nimittäin hiippaillut elämääni ja väsyneisiin iltoihin vaivihkaa takaisin ja keho ei todellakaan ole kiitellyt tästä "ravintolisästä". Huomaan kaipaavani jotakin sokerista pitkien päivien päätteksi. Se on mystistä. Loppumattomat joululahjasuklaavarastot yläkaapissa eivät helpota asiaa.



Paaston ei tarvitse eikä kuulu olla helppo. Se ei ole mikään kehofiksaus vaan fyysistä hengellisyyden harjoittamista. Kristinuskossa, kuten monissa muissakin hienoissa uskonnoissa, on ymmärretty ihmisen kokonaisvaltaisuus kokevana olentona. Henkinen ja fyysinen eivät ole toisistaan irrallisia maailmoja vaan kulkevat lomittain. Keho-mieli-sielu -yhteys on olennaista.

Pidän uskonnon harjoittamisena kaikkea elämää. On huomattavasti merkittävämpää, millaisia valintoja tekee päivittäin kuin se, kuinka usein piipahtaa messussa. Minulle uskonnollisuus on oman arjen elämistä mahdollisimman hyvin: elämistä ympäristöä, toisia ja itseään arvostaen. Se on jumalanpalvelusta parhaimmillaan.

Nämä ajatukset ovat nyt erityisen esillä omassa elämässä yhden jännittävän produktion tiimoilta. Siitä lisää, kun aika on kypsä!

Kaikki möhlivät koko ajan tässä parhaan mahdollisen arjen elämisessä. Paasto on hyvä aika myöntää, tunnistaa ja tunnustaa se. Pysähtyminen oman vaillinaisuuden äärelle on vaikeaa ja vähän epämukavaakin. Toisaalta se on vapauttavaa. Itse koen rauhoittavana sen ajatuksen, että kun koko ajan teen virheitä (...tai jospa kutsuisin sitä synniksi. Miksi mä täällä omassa blogissa oikein sensuroin?), en kuitenkaan tipahda pois armon ulottuvilta. Oikeastaanhan armoa ei edes ole ilman syntiä.

Miten sitten sokerin jättäminen pois ruokavaliosta liittyy tähän kaikkeen?
Minulle se on muistutus.

Ajatellaan, että juon teetä ja luen kirjaa illalla. Ajatukset menevät näin: "Olipa pitkä päivä, taidanpa ottaa suklaata. EI! Minähän en nyt syö ollenkaan sokeria." Tavallisesti ajatukseni jatkaisivat: "Nyt tekee mieli suklaata, nyt tekee mieli salmiakkia, nyt tekee mieli irtokarkkia. Voi mua raukkaa, kun en voi syödä sokeria, kun on paasto. Jos vaikka soitan jollekin ja ulvon tätä kurjuutta."
Tuolla tavalla ihmiset toimivat. Ihan älytöntä.

Sen sijaan, että antaisin ajatusteni lähteä tuolle tielle, huudan "SEIS!" ...ihminen voi nimittäin valita, mitä ajattelee. Sitten laitan kirjan pois ja pysähdyn rauhassa rukoilemaan, meditoimaan, kirjoittamaan ja kiittämään. Minä en ole täydellinen enkä tule koskaan olemaan. Se on kiitoksen paikka.

Mehupaastokin mahtuu kuvioihin ennen pääsiäistä. Kun Antigone on paketissa, minä vaihdan nesteille!


Parin viikon takainen sellerimehukuva omisettu Hannalle selleripelon voittamiseksi :)

Antigone!

Minä sitten näyttelen taas. Olin jättänyt ja haudannut ja unohtanut teatterinäyttelemisen omalta osaltani jo vaikka kuinka kauan sitten pieniä lipsahduksia lukuunottamatta.

Yhtenä päivänä kävi kuitenkin sillä tavalla, että olin juuri laittamassa konetta pois, kun kuulin sähköpostin äänen. Joku tyttö meidän koulusta, jota en ole ikinä tavannut, haki näyttelijää oman ohjaukseensa. Harjoitukset alkaisivat saman tien.

Olin päättänyt tehdä gradua ja ohjata yhtä esitystä alkuvuoden, sillä sain aiempien opintojen perusteella vapautuksen vuoden ekasta jaksosta. Jokin tässä ilmoituksessa kuitenkin koukutti. Luin sen pari kertaa ja sen kummemmin ajattelematta vastasin sähköpostilla. Illan käytin googlettamalla Maria Hukkamäkeä.

Tapasin tämän Marian pian. Ja harjoitukset alkoivat. En tuntenut ketään. Kaikki vaikuttivat mukavilta. Pelotti.

Nyt harjoituksia on takana enemmän kuin edessä. Treenit koostuvat onnistumisista, turhautumisesta, epävarmuudesta, inside-jutuista, jaetuista eväistä, kikattamisesta, tanssista, musiikista, pitkistä koukeroisista repliikeistä, riemusta ja vähän kyyneleistäkin. Väsymys, ärsyyntyminen, muun elämän sovittaminen muuttuviin aikatauluihin, replojen kömpelö opettelu bussimatkoilla ja perheelle ja ystäville valittaminen eivät ole missään vaiheessa sumentaneet sitä kiitollisuutta, että saan olla osa tätä kollektiivista möykkyä. Osa Antigonen työryhmää.

Tulkaa katsomaan. Me ollaan ensi kuussa aika hyviä.

Tältä me tänään treeneissä näytettiin...












...ja tältä me lavalla näytetään. Se on se teatterin illuusio :D
Kuvannut Timo Nummela









”Ilman pikku Antigonea, se on totta, kaikki olisivat saaneet olla ihan rauhassa.”

Antigone on vallaton vastarannankiiski. Antigone ravistelee lakia, rauhaa ja järjestystä. ANTIGONE KYSYY SINULTA: Onko helpompaa valita kyllä vai ei? Mitä jos valinta johtaa kuolemaan? Kuinka pitkälle olet valmis menemään oman oikeudentuntosi perässä?

Antigone on esitys, joka kertoo lain ja oikeuden välisestä ristiriidasta. Se on tarina ehdottomuudesta ja valinnoista, joista ei ole paluuta.

Ranskalaisen Jean Anouilhin versio antiikin klassikkotragediasta Antigonesta esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1943 Ranskan ollessa natsisensuurin alaisena. Antigone käsittelee edelleen ajankohtaisia teemoja poikkeuksellisen rikkaalla ja inhimillisellä tavalla. Yksittäisen ihmisen rooli Arabikevään tai Occupy Wall Street-liikkeen tapahtumissa on merkittävä. Järjestelmää vastaan voidaan käydä, mutta millä hinnalla?

Antigone on Maria Hukkamäen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkintoon kuuluva työharjoittelu ohjaajantyön alueella.

Tämä siunattu elämä ja yöpala

Olen palanut elämäni aikana loppuun muutaman kerran. Se on aika paljon siihen nähden että olen vasta täyttänyt 27.

Ajattelin aikaisemmin, että minussa on jotain mätää. Että se joku mätä pitää paikallistaa ja korjata ja sitten en roiku burnoutin rajalla elämässä väkisin kiinni. Sitten kun minut on korjattu, osaan elää omaa elämääni kuten ihmisten kuuluu elämäänsä elellä. Siis suorittaa tietyt asiat tietyssä järjestyksessä tiettyyn aikaan ja ehkä mielummin vähän nopeammin vielä.

Kun olin 22-vuotias, elämäni näytti tältä:

Opiskelin yliopistossa luokanopettajaksi. Sain hyviä arvosanoja ja ystäviä. Tein paljon töitä erään koulutusalan yrityksen toimistolla. Me nuoret työntekijät nauroimme paljon ja joimme paljon kahvia. Valmensin ensimmäistä (mutten tietenkään viimeistä) kevättä tulevia luokanopettajia tiukkoihin pääsykokeisiin. Join paljon energiajuomia. Näytin aika söpöltä jakkupuvussa ja korkkareissa. Tienasin ihan kivasti. Olin naimisissa kauniin ruskeasilmäisen pojan kanssa. Ostettiin oma asunto. Jumppasin yliopistoliikunnan tunneilla ja salilla. Saatiin toinen kissa. Harrastin näyttelemistä.

Samaan aikaan elämäni näytti tältä:

Hengittäminen oli usein vaikeaa. Sain paniikkikohtauksia melko säännöllisesti. Yhden tosi nolon sain ylitöissä työkaverin edessä. En tullut millään raskaaksi. Ravasin verikokeissa. Gynekologi ihmetteli, minä ihmettelin, mies ihmetteli. Raivosin ja itkin. Kyyhötin usein peloissani jossain: sängyllä, lattialla, pöydän ääressä, sohvalla, vessan lattialla... Lopetin näyttelemisen. Eristäydyin. Perheelle esitin omaa iloista itseäni. Miestä rakastin, mutta inhosin, koska hän ei osannut käyttäytyä oikein. Ongelmana oli vain se, ettei minua kohtaan voinut käyttäytyä oikein. Ei sellaista ihmistä voi oikein ymmärtää, joka valitsee olla ymmärtämättä itseään.

Kaikista ylläkirjoitetuista kokemuksista olen kiitollinen. Ilman niitä ja muita vastaavia, olisin ihan jossain muualla juuri nyt. Sen sijaan olen nyt sopivan tyytyväisessä paikassa. Tarkalleen ottaen olohuoneen sohvalla. Kolmevuotias ihme tuhisee omassa huoneessaan.

Mistä oikeastaan olen kiitollinen, kun ajattelen noita aikoja?

Ystävistä, kavereista, tuttavista. Ihmisistä, joihin olen suorittaessani törmännyt ja joista osa on jäänyt elämääni.
Kontakteista. Tyypeistä, joiden avulla olen päässyt uusissa jutuissa eteenpäin.
Kokemuksesta. Osaan varoa. En herää 60-vuotiaana huomaamaan, että olen elänyt jonkun muun elämää.
Varoitusmerkeistä. Osaan ottaa itseni kiinni, kun mieli on lipsumassa masennukseen ja ahdistukseen.
Uskosta. Tiedän, että syvemmästäkin kuopasta pääsee ylös, kun viitsii kammeta.
Unelmista. Tiedän aika hyvin, mitä haluan ja mitä en.

Taipumukseni masennukseen ja ahdistukseen ovat vauhtisokeuden ohella elämäni suuria siunauksia. En olisi pohtinut elämääni niin syvällisesti ilman niitä. En olisi selvittänyt, mitä todella haluan enkä olisi puoliksikaan niin rohkea kuin nyt. Uskallan tehdä myös asioita, jotka voivat mennä pieleen ja joista osa ihan varmasti menee pieleen. Mutta entäs sitten?

Elämäni ei ole ulospäin järin hohdokasta. Sisältäpäin katsottuna se on sitä vain silloin tällöin. Mutta elämäni on täynnä kiitollisuutta joka päivä. Se on täynnä niitä asioita, jotka olen tietoisesti sinne valinnut. Yllättävät käänteet ja kurjat takaiskut tuntuvat ylitettävän kokoisilta, eivät musertavilta järkäleiltä. ...ainakaan jälkikäteen :)

Tämä kirjoitus on kokeilu hypätä vähän yli rajojen tämän blogin aihepiiristä. ...ehkäpä päädyn hieman laajentamaan ilman reseptiä!

Vähän ruoka-asiaa myös, koska syöminen on kuitenkin kivointa. Pieni yöpala syntyy helposti ja nopeasti.

Seesamdippi



n. 1/2 dl seesaminsiemeniä
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl kookosöljyä
paljon suolaa
1 tl jotain melko vahvaa maustetta. Minä käytin green masalaa.

Sekoita ja dippaa jotain, mistä tykkäät. Toimii vaikkapa varsisellerin kanssa.

Kuulumisia ja uudistunut blogi-ilme

Vihdoin sain uudistettua blogin ilmettä enemmän itseni näköiseksi. Maailman suurin kiitos ja rutistus avusta ihanalle miehelle kameran takana ja ihanalle naiselle, joka jaksoi naurattaa siinä kyljessä!

Paasto

Tulossa on ainakin paastopostausta, sillä suuri paasto lähestyy ja aloitan sen nestepaastolla ensi viikolla. Vähän mietityttä kaupan valmiiden mehujen käyttö... Omassa monitoimikoneessani oleva mehulinko on sen verran hidas, että sen kanssa mehujen tekeminen koko päivän tarpeiksi on tuskallista. Jos joku tahtoo pelastaa mun paastoavan elimistön kaupan pastöroiduista mehuista, otan viikoksi vuokralle (mieluiten vaihdan muuhun kuin rahaan) tehokkaan lingon/puristimen enemmän kuin mielelläni!

Matka

Loppukuussa olen lähdössä Brysseliin juomaan smoothieta ja shampanjaa sekä leikkimään parhaan ystävän luokse. Koitan diilata mukaan kunnon kameran, että saan dokumentoitua kaiken ihanuuden! Olen innoissani jo siksi, että lähden ensimmäistä kertaa elämässäni ihan yksin matkalle.

Pientrauma

Nyt vietän viikon mittaista sairaslomaa ja flunssa alkaa vihdoin viimein hieman hellittää otettaan. Kävin maanantaina lääkärissä ja -ajat muuttuvat- antibioottien sijaan lääkärisetä määräsi lepoa. Piti oikein puhuttelun siitä, mitä lepo tarkoittaa: teetä, elokuvia ja musiikkia! Puhuttelu tuli oikeaan kohteeseen. Taas. Hitaasti mä opin ottamaan iisisti. Ihanaa, että joku muu pysäyttää silloin kun en itse ymmärrä. Sairaslomatodistuksessa lukee "pitkittynyt ylähengitysteiden infektio, poskiontelontulehdus ja oikean kylkikaaren pientrauma". Mun mielestä tuo pientrauma on jotenkin hirveän söpösti sanottu.

Olen parantunut esimerkiksi tämän levyn laulujen tahtiin



Huristelin yhden herkkumehun itselleni omalla lingolla. Lasillinen tai pari silloin tällöin onnistuu sillä oikein hyvin.

Päärynäporkkanaselleri-inkiväärimehustelu

1 päärynä
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
pieni pala inkivääriä

Paina mehulingon läpi ja nautiskele. Taivaallista; pehmeää ja vahvaa samaan aikaan!