Saavuin eilen kevääseen ja painelin melkein saman tien kampaajalle. Nyt uusi väri erottuu ja olen vihdoin luomupää!
Tänään aloitin aamun hitaasti smoothiella sekä lautasellisella luomutomaattia, vuonankaalia, brietä ja oliiviöljyä sekä ruususuolaa ja mustapippuria.
Koska on perjantai, ystävieni alaovelle oli ilmestynyt laatikollinen luomuvihanneksia. Ihana konsepti! Laatikon sisältö on aina yllätys, joskin saa sanoa, mitä sinne ei ainakaan halua. Tässä huushollissa on otettu listalta pois perunat. Huominen raakapäivällinen koostuu näistä. Katsotaan, mitä keksitään!
Aurinko paistoi parvekkeelle niin lämpimästi, että otimme lasilliset luomuvalkkaria ja istuimme ottamaan väriä naamaan ja kurkkimaan läheisen tekojärven joutsenia. Ei hassummat näköalat!
Kaikkialla kukkii. Halailin vähän puuta sen kunniaksi.
Tehtiin iltapäivällä retki paikalliseen ekokauppa Shantiin. Hanne valtavasta basilikapuskasta. Törmäsin myös kaljavarkaaseen!
Suomessa vastaava konsepti löytyy jo ainakin Tampereelta Luomulaatikko-nimisen lafkan tarjoama. En ole sitä itse kokeillut, mutta kaveri juuri vinkkasi.. eiköhän kohta leviä Helsinkiinkin!
VastaaPoistaTäällä meilläpäin on monta luomulaakikkotoimittajaa,ja jos maksaa hieman enemmän,saa itse valita mitä laatikkoon tulee.(siis niistä mitä on tarjolla).
VastaaPoista