Tämmöinen syntyi. Meinasin leipoa perinteisen juustoisen piirakan uunissa, mutta voi oli lopussa ja onneksi oli. Maistakaas tätä.
Suppilovahveropiirakka
POHJA
2 dl auringonkukan siemeniä
1 dl hampunsiemeniä
1/2 dl pinjansiemeniä
2 tl soijalesitiinijauhetta
1 rkl oliiviöljyä
1 tl soijakastiketta
tilkka vettä
Jätä sivuun puoli desiä hampunsiemeniä. Aja muut siemenet karkeaksi jauhoksi monitoimikoneen s-terällä. Lisää sitten loput ainekset (paitsi se puoli desiä hamppua) ja huristele taikinaksi. Sekoita loput hampunsiemenet
taikinaan käsin ja painele taikina ohueksi kerrokseksi piirakkavuoan pohjalle.
TÄYTE
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
1,5 avokadoa
1 dl kookoskermaa
2 rkl sitruunan mehua
kourallinen tuoretta persiljaa
hyppysellinen paprikajauhetta
vähän hyvää suolaa
Ensin suppikset jauheeksi samaisella s-terällä. Ei tartte tiskata välissä. Sitten vaan loput ainekset joukkoon ja koko homma mönjäksi ja mönjä pohjan päälle.
Kaiken päälle kirsikkatomaatteja ja sitten jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti