Ennen lähtöä piti tietenkin pukeutua. Laitoin uuden topin päälle. Olin ommellut sen alkuviikosta äidin kätköistä kaivamastani pitsikankaasta. Se on ihana! Ja ehkä parhaimmillaan farkkujen kanssa. Laitoin siis ainoat omistamani farkut jalkaan. Ne farkut, jotka vuosi sitten keväällä ostin maksettuani itselleni ensimmäisen minikokoisen palkkani yrittäjänä. ...ne alkavat olla mennyttä. Polvet pussittavat ja kulahtaminen näkyy pitkälle.
Kulkeminen ison kauppakeskuksen läpi lukemattomien näyteikkunoiden ohi varmisti, että viimeistään istahtaessani soijalaten äärelle, huomasin että:
Minä tarvitsen farkut!
Ja siis nimenomaan tarvitsen. Haluamisen hetki oli kotona peilin edessä, mutta kuvittelin päässeeni siitä melko helposti yli.
No miksi minä tarvitsen farkut? Ja miksi en todellakaan tarvitse.
1. Mulla on tasan yhdet ja ne alkaa olla huonossa kunnossa.
En oikeastaan käytä farkkuja kuin hyvin harvoin ja ne yhdet on vielä ihan käyttökelpoiset, vaikkeivät uusilta näytäkään.
2. Ihminen tarvitsee yhdet kunnon housut.
Ei muuten tarvitse. Mä muutenkin käytän lähinnä mekkoja ja mulla on ihan riittämiin vaatteita. Jos joskus tulee päivä, kun en MITENKÄÄN PÄRJÄÄ ilman kunnon housuja, voin käydä ostamassa sellaiset.
3. Voisin palkita itseni uusilla farkuilla samana päivänä, kun palautan gradun. Mä siis paitsi tarvitsen, myös ansaitsen ne!
Olen jo luvannut itselleni lentoliput Brysseliin. Eli palkinto on hoidettu. Lisäksi, eikö valmis gradu ole aika hyvä palkinto itsessään?
4. Uusi toppi näyttäisi ihanalta vähän paksummasta materiaalista tehtyjen, tyköistuvien, vähän korkeavyötäröisempien farkkujen kanssa. Ja minä näyttäisin ihanalta niissä farkuissa.
AHAA! Kiinni jäin! Olin saanut jotain uutta (joskin joo, vanhasta hylätystä kangaspalasta ja ekologisesti ja blablabla, mutta sama päänsisäinen vaikutus) ja saman tien tämä uusi pitsi-ihme painosti mun vanhoja ryysyjä olemaan jotenkin enemmän sen arvoisia. Myös jos todella ajattelen, että näyttääkseni ihanalta, mun pitäisi mennä ensin ostamaan uutta, olen surullinen hahmo, joka kaipaa ennemmin terapiaa kuin uutta vaatetta.
Tämä bloggaus säästi multa suunnilleen satasen. Laitan heti sen verran syrjään brysselinmatkaa silmälläpitäen :)
Nyt on aika lähteä Kirahvi ja orava -juhliin sanomaan heihei rakkaille opiskeluystäville, jotka lentelevät omiin suuntiinsa vaihtoon seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Aveciksi saan yhden synttärisankarin, joka ei yhtään valita, vaikka lähden 14 vuotta vanhassa mekossa. Näytän ihan riittävän ihanalta!
Ihanaa lauantai-iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti